IK: New Delhi 2017 IK: New Delhi 2017 IK: New Delhi 2017 IK: New Delhi 2017 IK: New Delhi 2017

5.10. Indian Entry

1024 683 Niko Kälkäjä

Jo perinteeksi muodostunut aikainen herätys ei tullut seurueellemme yllätyksenä ja lähdimme ajoissa Le Meridien-hotellia kohti aamupalalle ja samalla tapaamaan asunto-, energia- ja ympäristöministeri

Tiilikaista. Intia verotti hieman ryhmäämme ja jouduimme lähtemään pienellä vajaamiehityksellä liikenteeseen.

Le Meridieniin saavuttua ihailimme hotellin näyttäviä tiloja. Intiassa viiden tähden hotelli todella on sitä. Löysimme tiemme aamupalapöytään ”Finnish Embassy”- kylttien avustuksella. Olimme hivenen etuajassa ja ministeri Tiilikainen saapuikin delegaationsa kanssa puhkuen positiivista energiaa. Ryhmäkuvien jälkeen rakensimme maittavan aamupalan lautaselle kattavasta buffetista. Allekirjoittanut pääsikin ministeri Tiilikaisen viereen mutustelemaan munakasta ja kertomaan visioitaan Intia Kuntoon-kampanjasta. Interaktiivisissa aamupalapöydissä pääsimme myös vaihtamaan ajatuksia muun muassa alivaltiosihteerin ja ympäristöministeriön hallinto- ja kansainvälisten asiain johtajan kanssa. Ministeri kertoi omasta matkastaan ja sen tarkoitusperistä, jonka jälkeen lopetti puheensa rohkaiseviin ja teekkareita ylistäviin sanan käänteisiin.
Ruokailun jälkeen löysimme aistikkaan WC-osaston, jossa vierailijoita ilahdutti oopperalaulun ja Tom&Jerry-animaatioiden yhdistelmä. Kärsimme jälleen yhden tappion, mutta ryhmähenki pysyi silti yhtä lämpimänä kuin Intian lokakuu. Matkalla Bainiin saimme todeta, miten intialaiset kuskit luottavat enemmän itseensä kuin Jaakon navigaattoriin. Pienten neuvotteluiden jälkeen kuljettajamme suostui seuraamaan navigaattorin käskyjä ja pääsimme oikealle kurssille kohti Bain&Companyn toimipistettä. Retkikunnassamme tuntemuksia herätti myös matkaamme viivästyttänyt jumittunut rekka keskellä tietä.

Bainissä meillä oli kaksi eri tapaamista. Ensimmäisessä saimme tiukan infopaketin konsernin toiminnasta Intiassa, sekä globaalisti. Varmasti moni meistä oppi paljon uutta konsultoinnista ammattina ja tapaamisen jälkeen ilmassa oli aistittavissa konsultoinnin vetovoiman kasvua excujengissämme. Toivoimme myös kuulevan lisää aiheesta ”Indian Entry”, eli miten sujahtaa intialaisille markkinoille. Aihepiiri on kuitenkin ymmärrettävästi niin laaja, ettei tyhjentävää vastausta ehditty käymään läpi.
Toinen tapaaminen joka oli Bain BCC:n (Bainin tutkimusosasto) kanssa alkoi meidän lyhyellä esittelyllämme Aallosta ja säkenöivästä kotimaastamme. BCC:n tarjoaman maukkaan lounaspöydän lisäksi löysimme itsemme lennokkaan aivoriihen parista.

Aika lensi kuin Finnair tätä postausta kirjoittaessamme, joten suuntasimme takaisin New Delhiin. Matkalla huomasimme, että Intia on muutakin kuin pelkkää bazaaria: Gurugramin alue oli varsin siisti ja yllättävän länsimaalaisen oloinen. Bussissa ajatuksemme varastivat kuitenkin minibaarissa hikoilevat mallasjuomat. Reissumme karvain tappio koettiin kun totesimme oluiden mausta puuttuvan jotain oleellista, vastaus löytyi pienellä printatusta 0%-merkinnästä. Viimeisen iltäpäivän tunnit hurahtivat kuin Tuk-tuk risteyksessä nopean allassession ja kaupunkikiertelyn siivittäminä.

Koko ulkoexcursio oli erittäin antoisa opiskelemamme alan näkökulmasta katsottuna. Mieltä avartavimmat asiat löytyivät kuitenkin aivan jostain muualta. Erot länsimaihin ja järkyttävän suuri Intian sisäinen kontrasti jäi varmasti kaikille päällimmäisenä mieleen. Tätä valtiota joko rakastaa tai vihaa. Itse emme vieläkään ole osanneet päättää kumpaan leiriin kuulumme.

T. Sakari ja Onni

KIRJOITTAJA

Niko Kälkäjä

Kaikki käyttäjältä: Niko Kälkäjä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettanne ei julkaista